Hotelli Iso-Syöteen Talvihuoneet

Olemme jo parin vuoden ajan saaneet olla mukana Suomen eteläisimmän tunturin laella sijaitsevan Hotelli Iso-Syötteen uusien ja uudistettujen majoitustilojen tekstiilien suunnittelussa ja kankaiden toteutuksessa. Joulukuussa 2016 valmistuivat pohjoista mystiikkaa ja luonnonläheistä luksusta tarjoilevat Aurora-sviitit, tekstiileillä oli roolinsa allasosaston uudistuksessa, ja nyt syyssesongille avautuivat ensimmäisen kerroksen kymmenen uudistettua hotellihuonetta.

Talvihuoneiden viehätys syntyy materiaalien kontrasteista ja pintastruktuureista. Fysikaalisesti ja visuaalisesti lämmin piilupaneeli ja tekstiilimatto saavat rinnalleen viileää keraamista laattaa, lasia ja korkeakiiltoista maalipintaa. Hillitty väriskaala liukuu siniharmaasta turkoosiin kautta mustaan, ja antaa tilaa materiaalien hienovaraisille tekstuureille.

Kohteeseen suunnittelemamme tekstiilit ovat yksi tärkeä tekijä kokonaisuudessa.

Vuoteiden suuria selkänojatyynyjä varten suunniteltu kangas on kudottu villalla ja rouhealla pellavalla.
Mallistomme Ruode-kuosi tehostaa materiaalien luonnetta, ja kahdella eri vahvuisella kuteella toteutettuna luo vahvasti kolmiulotteisen pintarakenteen.

Kankaassa sitoutuvat yhteen tilan päävärit turkoosi, harmaa ja musta.
Pinnan rakenne ja kuosin viivarytmi löytävät parin huoneen tekstiilimatosta.

 

Kylpyhuoneen ja makuutilan välisen lasiseinän eteen valitsimme verhokangasmallistostamme laadun Trevira CS02. Myös tässä kevyesti läpikuultavassa kankaassa pintarakenne on näkyvissä.

Värit, kankaiden tekstuurit ja materiaalin tuntu sekä tekstiilien akustiset ominaisuudet
antavat iloa kaikille aisteille.

Suunnittelemme uniikit kankaat sekä sisustuksen teemaa tukevat kuosit. Valitsemme käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuvat materiaalit ja rakenteelliset ratkaisut, ja yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa huolehdimme toteutuksesta ja kokonaistoimituksesta.

Yksilölliset tuotteet ja tuotanto ovat meille arkipäivää, sillä kaikki kankaamme valmistetaan projektikohtaisesti: verhokankaat Tanskassa, verhoilu- ja sisustuskankaat Suomessa.

Tutustu suunnittelupalveluihimme!